Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Asunmaa vankassa SM2-luokan johdossa kesäkauteen

10.06.2016 / Jani Kekoni

Ralli SM-sarjan talvikauden kolmesta kilpailusta kolme SM2-luokan voittoa napannut alavutelainen, hallitseva Rallin Suomenmestari Teemu Asunmaa ja hänen jyväskyläläinen kartanlukija Jonne Halttunen aikovat nyt lauantaina jatkaa siitä mihin talvella jäivät eli jälleen heidän tavoitteenaan on täydet SM-pisteet.
 
Subaru Impreza WRX STi autolla kilpaileva kaksikko on vakuuttavien luokkavoittojen lisäksi kiusannut SM1- eli ns. superautojen luokan kärkikuljettajia. Tämäkään tavoite ei tule muuttumaan vaan Sastamalan ja Huittisten ympäristössä ajettavan Enset Oy SM-rallin yhdeksällä pikataipeleella ja 119 erikoiskoekilometrillä Hannus' Rally Teamin kuljettajat jälleen ilmoittautuvat yleiskilpailun voittokamppailuun.
 
Huhtikuussa Asunmaa ja Halttunen pitivät kolmanneksi nopeinta vauhtia Keravan ympäristössä ajetussa DEFA-minirallissa ja nyt uuden Michelin rengasmallin siivittämänä kaksikko hakee jatkoa SM-sarjan voittoputkelleen.
 
- SM-sarjan kultamitalia ajatellen Enset Oy SM-rallista meille riittää SM2-luokan palkintokoroke, mutta toisaalta kunnianhimoisena kilpailijana olen tyytyväinen vain täysiin SM-pisteisiin ja yleiskilpailun kolmen nopeimman kuljettajan suoritukseen. Talvikaudella nappasimme kolme luokkavoittoa, joten siitä tavoitteesta on turha lähteä tinkimään, vaikkakin SM-pistetilanne kertoo aivan toista, Asunmaa lataa.
 
- Keravan DEFA-rallin lisäksi olemme testierikoiskokeilla saaneet erittäin positiivisia tuloksia uudesta Michelin rallirenkaasta ja myös nuotteihin olemme löytäneet sellaisia lisämausteita, joilla pystyisimme SM1-luokan kärkimiehet kuten moninkertaisen Rallin suomenmestari Juha Salon haastamaan. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvillä ja rennoilla mielin starttaamme ensimmäiseen kolmesta kesäkauden SM-rallista. Toki tiedämme, että keskeytykseen ei edelleenkään ole varaa, mutta silti täysillä lähdetään ajamaan ja katsotaan mihin se riittää, Asunmaa jatkaa.
 
Kuva: Jani Kekoni

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Mikkeli Ralli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Riihimäki Ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylän Kesäralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoo Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa